maanantai, 21. syyskuuta 2009

No Billy! Omituisia sanavahvistuksia

Oletko koskaan miettinyt blogien kommenteissa esiintyviä sanavahvistuksia? Olen pohtinut noita sanavahvistuksia silloin tällöin, kun sanat ovat olleet joskus elämääni liittyviä.


Omistani "the spookiest of all" oli esimieheni sukunimi! HUH! Esimiehellä vielä erikoinen nimi, joten melkein nousi niskakarvat pystyyn ihmetyksestä kun se tuli sananvahvistuksena eteeni. Isoveli valvoo? Mikä on omituisin tai hauskin sanavahvistus joka sinulle on tullut eteesi?

8 kommenttia:

Anitta kirjoitti...

Olen minäkin miettinyt noita joskus - varsinkin kun itselläkin on ollut joskus sellainen vainoharhainen olo, että sanavahvistus tuntuu jollakin sumealla logiikalla liittyvän esimerkiksi tekstiin, jota olen kommentoimassa, edelliseen komenttiviestiin tms. Ihan henkilökohtaisuuksiin eivät kyllä ole vielä minun kohdallani menneet.

Joskus olen myös hyvikseni googletellut sanavahvistukisia, jotka eivät ole minusta mitenkään "järkeenkäypiä". Yleensä kaikilla sanavahvistuksilla tulee kuitenkin monta google-osumaa - kyse voi olla jonkin hyvinkin eksoottisen kielen sanasta tai vaikkapa yritysnimestä.

Millähän perusteella nuo tosiaan valitaan/arvotaan?

Tällä kertaa vahvistussanana on "rorhab", jokä näyttäisi olevan jokin ruotsalainen firma.

tiiti kirjoitti...

omaa sydäntäni lämmittävät erityisesti kaikki alatyylin kirosanat ja sellaiset jotka edes etäisesti liippaavat sinnepäin <3

Rhia kirjoitti...

On niitä ihan hauskoja ollut ja joskus jopa postausaiheeseen liittyviä. Mut emmää ny tietenkään muista yhtäkään. Usein ne on kuitenkin ihan puutaheinää. Nyt sanavahvistus on "muttu".

Salka kirjoitti...

Mun päivän pistää hymyilyttämään pers- ja ars-alkuiset vahvistukset, joita tulee kohtalaisen usein :D Nyt tuli vaan inaze, höö ( tosin, typotin sen tahallaan väärin, uudeksi valikoitui betru, no onhan sekin tavallaan hassun kuuloinen :D)

Ulrika kirjoitti...

Mä en muista että olisi koskaan tullut mitään järkevää sanaa! Nyt vuorossa " bessadj" ja toisella yrityksellä "coling". Coling on ilmeisestikin nimi, mutta Bessadjille ei tullut yhtään google osumaa ;D Epäilisin että ne arpoo vaan random kirjaimia, mutta eihän sitä koskaan tiedä!

Anitta kirjoitti...

Ulrika, googleta "bessa dj" niin tulee osumia. ;)

Mulla on tällä kertaa vahvistussanana "Strate", joka näyttäis olevan mm. tuvallisuusalan firma Etelä-Afrikassa. --> http://www.strate.co.za/Strate

Mulla on semmoinen teoria, että kyllä kaikki nuo sanavahvistukset tarkoittaa jotain. Oletan, että ne arvotaan jostain tekstistä/teksteistä. En tosin osaa sanoa mistä ja miten.

Joissakin muissa palveluissa on vahvistussanoina aivan järjettömiä kirjanyhdistelmiä tyyliin "dfdoie" ja niitä on paljon vaikeampi saada sanavahvistuslootaan oikein kuin muodoltaan sanoiksi tunnistettavia sanavahvistussanoja.

Anitta kirjoitti...

muttu --> ilmeisesti INTIALAINEN musiikkilaji --> "Duff Muttu (also: Dubh Muttu) is an art form prevalent among Muslims in Kerala state of south India. Basically Duff or Dubh is a music instrument made of wood and skin of animal(mostly of goats and ox skin)." --> http://en.wikipedia.org/wiki/Duff_Muttu
--> muttu songs --> http://ww.smashits.com/music/telugu/songs/3360/muttu.html

inaze --> näyttäis olevan aika yleinen INTIALAINEN sukunimi, facebookissa on monia

betru --> myös INTIALAINEN sukunimi, monta feissarissa, monta google osumaa

Ja nuo on siis ilmeisesti tulleet peräkkäin... vieläkö väitätte, ettei nuo muodosta mitään kaavaa?

Ja vielä Ulrikalle, kyllä "bessadj" hakusanallakin tulee pari osumaa. Toinen johtaa tänne --> http://www.myspace.com/bessadj --> näyttäis olevan 17-v. kroatialaistytön myspace-profiilin osoite

Väitän, että nämä on kaikki erisnimiä - yritysten nimiä, sukunimiä ja käyttäjätunnuksia erilaisiin palveluihin. Nämä kai poimitaan jostain tietokannasta.

Ps. Ja nyt mun vahvistussana on "desse", joka näyttää olevan sukunimi ja paikkakunta Burkina Fasossa. --> http://www.maplandia.com/burkina-faso/seno/sebba/desse/

Forêt noire kirjoitti...

Anitta -aivan huikeaa salapoliisityötä! Viimeisin hassu sanavahvistukseni oli NO PENNIES! Tai NOPENNIES!

Tiiti - noi alatyylin kirosanat on tosiaan aika hyvä kategoria =o)))

Salka - pers ja ars alkuiset on aika pahoja!

Ulrika - olisipa tosiaan kiva tietää, milla randomilla nämä sanat oikein luodaan. Löytyykö sieltä esimieheni sukunimi? Se on kyllä edelleen SUURI mysteeri minulle.